Edellisessä kirjoituksessamme, Markkinaehtoisen BESS:n liiketoimintamalli Suomessa, kävimme läpi, miten akkuhanke ansaitsee tuloja Suomen viidentoista markkinamekanismin kautta ja miten optimoija päättää kapasiteetin allokoinnista. Tämä kirjoitus jatkaa siitä, mihin edellinen jäi.
Akkuvaraston tulojen ennustaminen edellyttää usean vuoden päähän sen ennustamista, millä hinnoilla akku lataa, purkaa ja suoriutuu reservimarkkinoiden huutokaupoista. Käytännössä se tarkoittaa suuren ja yhä monimutkaisemman sähköjärjestelmän kysynnän ja tarjonnan kokonaiskäyttäytymisen ennustamista.
Muuttujia on lukuisia, ja ne vaikuttavat toisiinsa epälineaarisesti. Tarjontapuolella: ydinvoiman, tuulen, aurinkovoiman, vesivoiman ja lämpövoiman asennettu kapasiteettijakauma; niiden rajakustannukset; saatavuus; suunnitellut ja suunnittelemattomat käyttökatkot sekä uuden kapasiteetin lisäysten tahti ja sijainti. Kysyntäpuolella: teollisuuskuorman kasvu tai väheneminen, datakeskusrakentamisen ajoitus ja mittakaava, lämmityksen sähköistyminen sekä kulutuksen kausivaihtelu ja säänherkkyys. Rajasiirtoyhteyksillä: rajat ylittävien virtojen kapasiteetti ja suunta, jotka riippuvat markkinatilanteesta Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja muualla.
Näiden rakenteellisten tekijöiden päälle tulevat lyhyemmän syklin dynamiikat, jotka ohjaavat hinnanmuodostusta päivästä ja tunnista toiseen: polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat, Norjan hydrologiset olosuhteet, kaasun tarjontaan tai kysyntään vaikuttavat geopoliittiset tapahtumat sekä teollista toimintaa heijastava keskuspankkipolitiikka. Pitkän aikavälin keskihintatasojen ennustamiseen käytetyillä malleilla on kohtuullinen näyttö suunnan osalta mutta heikko näyttö suuruuden ja ajoituksen osalta.
Reservimarkkinoiden hinnoittelu lisää vaikeutta. Reservimarkkinat ovat tasahintaisia (pay-as-cleared) huutokauppoja, joissa akut määrittävät yhä useammin marginaalihinnan. Hinnan ennustaminen edellyttää tietoa siitä, kuinka monta kilpailevaa akkua on samaan aikaan toiminnassa ja millä strategialla, mikä puolestaan riippuu tulevista investointipäätöksistä, jotka voivat toteutua tai olla toteutumatta.
Käytännön seurauksena on, että BESS-tulomallien epävarmuushaarukat ovat leveät. Suomen ensimmäisen sukupolven hankkeiden sijoittajat havaitsivat tämän kokemuksen kautta: tulot laskivat nopeammin kuin varhaiset mallit olettivat, vaikka laitokset ovat pysyneet kaupallisesti kannattavina.
Suomen ensimmäinen BESS-hankkeiden aalto rahoitettiin pääosin omalla pääomalla tai oman pääoman kaltaisella rahoituksella rajalliselta joukolta vaihtoehtoisia rahoittajia. Pienemmässä mittakaavassa tämä oli hallittavissa. Hankekokojen edelleen kasvaessa ja tuottovaatimusten laskiessa hankevelkarahoituksen hankkimisen merkitys kasvaa, ei vain riittävän pääoman vapauttamiseksi hankkeiden rakentamiseen, vaan myös niiden kokonaispääomakustannusten laskemiseksi.
Yksittäiseen hankeyhtiöön (SPV) velkaa myöntävät hankerahoittajat tarvitsevat suoraviivaisen vastauksen: tuottaako tämä laitos pitkällä aikavälillä riittävästi kassavirtaa velanhoitoon? Tuulipuiston tuotantoprofiilia voidaan rajata säätiedoilla, ja se myy sähköä. Akulla on kyky hyödyntää hintaeroja, jotka riippuvat markkinaolosuhteista, joita mikään malli ei pysty ennustamaan yhtä luotettavasti, eikä sillä ole yhtä intuitiivista liiketoimintasuunnitelmaa.
Tämän haasteen ratkaisemiseksi kehittyneemmillä BESS-markkinoilla, kuten Isossa-Britanniassa, käyttöön otetut riskinjakomekanismit ovat hitaasti mutta varmasti levinneet ympäri Eurooppaa. Näitä mekanismeja voidaan yhdessä kutsua joustavuuden ostosopimuksiksi (Flexibility Purchase Agreements, FPA).
Tolling (kapasiteetin vuokraus)
Tolling-sopimuksessa ostaja maksaa laitoksen omistajalle kiinteän vuosimaksun, tyypillisesti euroina megawattia kohden vuodessa, vastineeksi akun täysistä ohjausoikeuksista tietyn ajanjakson ajaksi. Ostaja kantaa kaiken markkinariskin ja pitää itsellään kaiken, minkä akku tienaa tollin ylittävältä osalta. Omistaja saa ennustettavan, rahoituskelpoisen tulovirran mutta ei markkinoiden tuomaa nousupotentiaalia.
Tolling on käytännössä akun operatiivisen kapasiteetin vuokraus. Omistajan tehtävänä on pitää laitos käytettävissä sovittujen käytettävyysvaatimusten mukaisesti ja toimittaa verkkoliityntä. Tulot ovat kiinteät markkinatilanteesta riippumatta: jos reservimarkkinoiden hinnat nousevat, omistaja ei hyödy; jos ne romahtavat, omistaja ei kärsi.
Ostaja hankkii ohjausoikeudet ja velvollisuuden optimoida akkua käytettävissä olevilla markkinoilla. Kaupallinen peruste on, että ostaja pystyy kaupankäyntiinfrastruktuurinsa ja salkkunsa mittakaavan avulla saamaan laitoksesta irti enemmän kuin tolli maksaa.
Koska tolling-sopimukset eivät jätä nousupotentiaalia sopimuskauden ajaksi, hankkeet rakennetaan usein osittaisina tolleina: vain osa hankkeen kapasiteetista sopimuksellistetaan tolling-sopimuksella, ja loppu kapasiteetti optimoidaan vapaasti hankkeen toimesta, joka omistaa sopimuksettoman osan toteutuneet tulot.
Lattiasopimus ja tulonjako (floor with revenue share)
Lattiasopimus antaa laitoksen omistajalle alasuojan taatun vähimmäismaksun muodossa, kun taas tämän tason ylittävät tulot jaetaan omistajan ja ostajan kesken. Tollista poiketen omistaja säilyttää osittaisen markkina-altistuksen ja osallistuu nousupotentiaaliin hyvinä vuosina.
Lattiasopimuksessa omistaja ostaa alasuojaa ja säilyttää osuuden lattian ylittävästä taloudellisesta edusta. Lattia on se rahoituskelpoinen osa, jonka rahoittajat voivat hyväksyä vakuudeksi; lattian ylittävä tulonjako on oman pääoman upside-potentiaalia.
Lattiasopimuksen myyjä tarjoaa vakuutuksen kaltaista palvelua: se takaa lattian vastineeksi osuudesta lattian ylittäviin tuloihin, ja tämä jakomekanismi vastaa vakuutusmaksua. Jos tulot jäävät pysyvästi lattian alapuolelle, lattian tarjoaja kantaa riskin vajeesta. Tämä riskiprofiili muistuttaa enemmän strukturoitua tuotetta kuin kaupankäyntisalkun positiota, minkä vuoksi rahoituslaitokset ja vakuutusyhtiöt ovat yhä aktiivisempia lattian tarjoajina.
Lattiat voidaan rakentaa fyysisinä tai finanssi-instrumentteina. Finanssilattiat antavat omistajan tai optimoijan säilyttää operatiivisen kontrollin ja tarjoavat silti rahoittajalle tulotakuun.
Vuorokausimarkkinan swap (day-ahead, DA)
DA-swap on puhtaasti finanssisopimus. Ostaja maksaa omistajalle kiinteän hinnan; omistaja maksaa takaisin vaihtuvan summan, joka on sidottu viiteindeksiin, joka edustaa teoreettista vuorokausimarkkinan hintaeroa, jonka akku olisi voinut ansaita havaittujen DA-hintojen ja sovitun profiilin perusteella. Ohjausoikeuksia ei siirry.
Omistaja säilyttää täyden operatiivisen vapauden mutta kantaa perusriskin: jos akku toimii todellisuudessa reservimarkkinoilla vuorokausimarkkinan arbitraasin sijaan, todelliset tulot ja swapin selvitys voivat erkaantua toisistaan. Perusriski toteutuu myös silloin, kun optimoijan strategia ja saavutettu suorituskyky poikkeavat DA-hinnoista tai kun kyse on omaisuuserään tai kaupankäyntiin liittyvistä tekijöistä. Toisin sanoen DA-swapit eivät kata useita tulo- ja kustannuseriä, joita BESS-hankkeet voivat kohdata tai hyödyntää.
DA-swapien kautta ostaja saa synteettisen altistuksen vuorokausimarkkinan hintaeroille omistamatta tai operoimatta akkua. Tämä on houkuttelevaa energiakauppiaille ja rahoituslaitoksille, joilla on näkemyksiä sähkömarkkinoiden kehityksestä. Tuotto riippuu siitä, ylittävätkö todelliset vuorokausimarkkinatulot sovitun kiinteän hinnan.
DA-swapit ovat saaneet jalansijaa markkinoilla, joilla BESS-investoinnin kannattavuus nojaa vahvasti DA-arbitraasiin. Pohjoismaisilla markkinoilla niiden soveltuvuus on rajallisempi kahdesta syystä. Ensinnäkin Nord Poolin vuorokausimarkkina on erittäin likvidi ja hyvin arbitroitu, mikä kaventaa puhtaaseen DA-arbitraasiin saatavilla olevia hintaeroja verrattuna vähemmän integroituihin markkinoihin. Toiseksi suuri osa suomalaisten BESS-hankkeiden tuloista tulee reservimarkkinoilta, joita DA-swap ei kata. DA-swapiin ryhtyvä omistaja säilyttää täyden altistuksen reservimarkkinatulojen volatiliteetille, joka on usein hallitseva tulokomponentti.
Suomalaisissa BESS-hankkeissa tolling- ja lattiarakenteet ovat tällä hetkellä ensisijaiset työkalut rahoituskelpoisuuden varmistamiseksi. DA-swapit voivat tulla merkityksellisemmiksi tulojakauman siirtyessä edelleen kohti energia-arbitraasia, mutta ne eivät ole tällä hetkellä ensisijainen rakennetyökalu Pohjoismaiden markkinoilla.
DA-swapeista käydään kiivasta keskustelua hankeomistajien, energiakauppiaiden ja rahoittajien välillä. Hankeomistajat ja rahoittajat pitävät yleensä jäljelle jäävää perusriskiä liian merkittävänä, jotta nämä sopimukset muodostaisivat pitkällä aikavälillä rahoituskelpoisia sopimuksellisia tuloja. Energiakauppiaat puolestaan ajavat niitä voimakkaasti, koska ne mahdollistavat altistuksen helpon myynnin takaisin markkinoille ja samalla turvaavat origination-marginaalin sähkön hintajohdannaisten kasvavalle volyymille.
Vaikka sopimusrakenteita on olemassa ja yksittäisiä kauppoja tehdään, FPA-sopimukset ovat BESS-markkinoilla yhä harvinaisia hankkeiden kokonaismäärään verrattuna. Sekä omistajat että ostajat opettelevat edelleen näiden järjestelyjen hinnoittelua ja neuvottelemista. Yhä useammat potentiaaliset ostajaosapuolet harkitsevat osallistumista, ja volyymien kasvaessa sekä sidosryhmien seuratessa toiminnassa olevia hankkeita sopimusten odotetaan standardoituvan ja kauppojen läpimenoaikojen lyhenevän.
Pohjoismaiden markkina seuraa samaa polkua, jonka kehittyneemmät markkinat ovat jo kulkeneet. Omistajat täällä selvittävät, kuinka paljon sähkömarkkinariskiä he ovat valmiita kantamaan, mitkä rakenteet sopivat heidän rahoitustarpeisiinsa ja mitkä vastapuolet ovat uskottavia. Prosessi vie aikaa, mutta suunta on selvä.
Jos haluat kuulla lisää siitä, mitä me Olanalla ajattelemme sijoitustemme riskien hallinnasta, ota rohkeasti yhteyttä.
Rakennamme pitkäjänteisiä kumppanuuksia, mutta innostumme aina uusista avauksista.
