Energiaa - luonnollisesti.
Olana Energyn visiona on kehittää vastuullisin tapa toteuttaa aurinkovoimaloita ja energiavarastoja Suomeen. Olemme kotimainen uusiutuvan energian yhtiö. Visiomme on omistaa toiminnan koko arvoketju rakentamisesta energian tuotantoon ja sen varastointiin - vastuumme jatkuu aina rakentamisesta aina alueiden ennallistamiseen saakka.
Toimintamme kulmakivet
Toimintaamme ohjaa taloudellinen kannattavuus
Puhdas energia vaatii investointeja ja investoinnit edellyttävät ennakoitavia tuottoja. Uusiutuvan energian hankkeet eivät toteudu ilman taloudellista kannattavuutta. Tarkastelemme hankkeiden kannattavuutta jo hankkeen alkuvaiheessa. Toimimme ainoastaan alueilla, joissa säteilymäärät mahdollistavat hankkeiden toteuttamisen markkinaehtoisesti. Kehitämme ainoastaan hankkeita, joiden onnistumiseen itse uskomme.
Ihmiset ovat avainasemassa
Ihmisten kohtaaminen on meille tärkeää. Olemme luotettava kumppani maanomistajalle ja kehitämme uusia vastuullisen maanomistamisen toimintamalleja kuunnellen kumppaneitamme. Kuuntelemme alueen asukkaita heti suunnitteluprosessin alkuvaiheissa ja viestimme hankkeistamme avoimesti, sekä minimioimme alueen asukkaille aiheutuvat haitat.
Ympäristön ehdoilla
Toimintamme keskiössä on ympäristöarvot ja paikallinen elinvoimaisuus. Jokaiseen aurinkovoimalaamme laaditaan suunnitelma paikallisen luontoekosysteemin turvaamiseksi. Pyrimme vaikuttamaan maankäytön suunnittelulla hiilinielujen turvaamiseen ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen. Ympäristövaikutusten minimointi ei riitä - hankkeiden tulee parantaa eliöstön toimintaedellytyksiä, maaperän kasvukuntoa sekä sopia omaan ympäristöönsä.
Perustaja
Yhtiön johtaminen ja yleinen pöhinä
+358 40 762 2895
Kaituri (OTM) on sarjayrittäjä, jolla on yli 10 vuoden laaja kokemus kiinteistöalalta.
Hankekehittäjä
Hankekehitys
+358 50 303 2002
Lönnqvistillä on pitkä kokemus liike- ja logistiikkatilojen hankekehityksestä.
Hankekehityspäällikkö
Hankekehitys ja lakiasiat
+358 44 440 0608
Röppänen (OTM) on toiminut uransa aikana erilaisissa yritysjuristin tehtävissä.
Tekninen analyytikko
Tekninen suunnittelu ja rahoitus
+358 40 449 4295
Rakennuttajapäällikkö
Rakentaminen ja hankinta
+358 44 074 4766
Fribergillä on laaja kokemus sähkötöiden johtamisesta sekä suunnittelusta.
Operatiivinen päällikkö
Hallinto ja strategia
+358 44 378 9677
Neuvonantajat
Kari Tuominen
Strategia
Karilla on pitkä kokemus uusiutuvan energian parissa. Kari on toiminut Skarta Energyn toimitusjohtajana, sekä johtanut Peikko Groupin tuulivoimaliiketoimintaa.
Juris Lapsiņš
Tekninen suunnittelu
Juriksella on laaja kokemus erilaisten haastavien uusiutuvan energian teknisten innovaatioiden kehittämisestä.
Supply Chain Management
Yana on Shanghaissa asuva ja kiinaa puhuva aurinkopaneeliteollisuuden konkari, joka tukee Biosolaria hankinnoissa.